|
|
|||
|
10.08.2007 - 18:34
Olen vanha. Se on nyt päällimmäisenä mielessä leiristä. Vuodet ovat salaperäisesti kuluneet ja tehneet minusta keski-ikäisen naisen. Koen kyllä ymmärtäväni hyvinkin mitä nuorten ihmisten mielessä liikkuu, mutta he tuskin yhtä hyvin ymmärtävät minua. Minä olen joskus ollut nuori, joten se antaa minulle mahdollisuuden eläytyä heidän asemaansa, mutta he eivät ole koskaan vielä olleet keski-ikäisiä, joten he eivät samalla tavalla voi eläytyä minun asemaani.
Ihminen tavallaan rikastuu vanhetessaan, lisääntyvän elämänkokemuksen myötä on mahdollisuus säilyttää tuntuma itseensä silloin kun oli lapsi ja nuori, elämään tulee syvyyttä. Mutta jotain sitten ikääntyessä menettääkin. Huomasin ärsyyntyväni seuraleikeistä yhtä vilpittömästi kuin murrosikäisenä. Erään leikin yhteydessä minun oli pakko poistua paikalta, en vain kertakaikkiaan voinut sietää sitä enää. Jotkut ihmiset pitävät seuraleikeistä, toiset eivät. Koko pitkä aikuisuuteni on mennyt ilman seuraleikkejä, joten olin jo ehtinyt kokonaan unohtaa millaisia tunteita seuraleikit voivat nostaa pintaan. Hyvä että tuli nyt mieleen, siitä on varmasti tulevaisuudessa hyötyä. Tästä huolimatta myönnän, että leikit olivat leirillä tärkeitä ja oli tärkeää että isoset nauttivat leiriläisten leikittämisestä. Jotkut leikit vapauttivat tunnelmaa ja olivat mukavaa ajankulua. Siis niille jotka niistä nauttivat. Yhteenvetona sanoisin, että leiri meni paljon paremmin kuin odotin ja vaikka mokasinkin muutaman kerran, en mielestäni tehnyt mitään kohtalokasta munausta. Arvokkainta on, että pinnani kesti ja olin ponnistelematta kohtuullisen hyväntuulinen ja asioista kiinnostunut koko leirin ajan. Mutta tänään leirin viimeistä lounasta syödessä tuli yhtäkkiä sellainen olo, etten ehkä pystykään syömään ja pelkäsin purskahtavani itkuun. En ilosta, en surusta, en kaipauksesta en mistään selkeästi havaittavasta syystä. Kai se johtui vain jännityksen laukeamisesta.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Yleensä kun "kaikilla on nii-in mukavaa", olen jo poistumassa paikalta. Vain humalassa saattaa innostua leikkimisestäkin, mutta silloinhan innostuu muutenkin kaikesta hölmöstä.
Myös ohjatut yhteislaulut ja laulutervehdykset ovat kammotus. Laulaa pitää joko
a) kun on laulaja, joka esiintyy työkseen tai muuten taitojaan esitelläkseen tai
b) kun aidosti sattuu laulattamaan. (Yleensä humalassa.)
Anonyymi, kuuntelin tänään kun kaksi miestä keskusteli pullon hakemisesta alkosta, että kumpi oli vähemmän humalassa ja todennäköisesti saisi sen pullon ostettua, Tuli vaan mieleen, että kuinka näkökenttä voi kapeutua kun addiktio pääsee pahaksi.
Liisa, jotkut kuvittelevat, että juominen on kapinaa ja vapautta, mutta todellinen kapina ja vapaus on kuitenkin muualla.
Liisa, ymmärsin. Omat ajatukseni vain kiersivät tuon kaupungilla kuulemani keskustelun ympärillä.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,