|
|
|||
|
05.08.2007 - 09:14
Kirjoitin ripariblogiin jonkinlaisen pinnallisen yhteenvedon ensimmäisen oppimiskokonaisuuden tunnelmista. Ärhäkkä tuntematon kommentoija syytti minua ammattitaidottomuudesta ja ammattietiikan puutteesta, koska olin kirjoittanut näistä asioista blogiin ennen kuin olin leiriläisille selkeästi maininnut, että leirillä on oma blogi, jota päivien mittaan täydennetään leiriläisten omilla hengentuotteilla. Koska tämä on pilottihanke (hehheh, olen ihastunut tuohon termiin) niin joudun tosiaan hiukan opettelemaan sitä, että olen täällä ensisijaisesti nuorten ohjaajana, en kirjailijana. Kirjailijaminä kuitenkin on jatkuvasti pukkaamassa pintaan, sillä täällä tapahtuu koko ajan kaikkea valtavan kiinnostavaa. Olen ottanut taas vanhan muistikirjan käyttöön ja kirjaan tapahtumia ja havaintoja siihen. Epäilen että jotkut asiat tulevat aikanaan purkautumaan kirjoihin. Jonkun mielestä sekin on aivan varmasti epäeettistä. Omasta mielestäni en toiminut epäeettisesti kirjoittaessani muistiin mitä oppimiskokonaisuuden aikana nousi pintaan, mutta tosiaan, nyt voin omakohtaisesti saada kokemuksen siitä uudesta tilanteesta, minkä eteen olemme kaikenlaisen internetissä tapahtuvan kommunkaation myötä tulleet. Ihmiset kertovat päiväkirjoissaan omista kokemuksistaan ja havainnoistaan ja tulevat siinä sivussa vetäneeksi julkisuuden valokiilaan myös muita ihmisiä. Onko minulla oikeus tehdä yhteenvetoja havaitsemistani jutuista ja kirjoittaa niistä jos en mainitse nimiä, enkä muutenkaan yksilöi ihmisiä. Onko eri asia tehdä se seurakunnan tunnusten alla olevassa Ripariblogissa, tai tässä omassa blogissani. Olen pyörinyt netissä vuosikaudet, mutta onnistunut tähän mennessä lellumaan näillä laineilla niin, ettei minua ole suuremmin syytelty mistään kauheuksista. Jaa, Huittisten asioista kirjoittaessani minua kyllä alettiin uhkailla oikeusjutulla. Ei sen vuoksi mitä olin itse kirjoittanut, vaan joidenkin kommenttien vuoksi, joita en ollut poistanut, koska en ollut ymmärtänyt niissä olleen mitään poistettavaa. Yksi nimimerkki kritisoi toista nimimerkkiä, en tiennyt keitä nämä ihmiset nimimerkkien takana olivat, mutta he ilmeisesti tunnistivat toisensa tms. Mutta koska en tuntenut nihmisiä nimimerkkien takaa, enkä tiennyt mihin sananvaihto liittyi, en tajunnut myöskään asian tulenarkuutta. Sekin tapahtuma antoi kyllä mietittävää pitkäksi aikaa. Itselle netti on jotenkin niin luonnollinen tapa tuoda esiin korvien välissä pyöriviä asioita, etten tosiaan aina muista joidenkin suhtautuvan nettikommunikaatioon ankaran juhlallisesti ja näkevät sen aivan samanlaisena julkisuutena kuin julkisuus lehdissä, televisiossa, tai radiossa. Nettijutuilla on tietenkin olemassa valtava potentiaalinen lukijakunta. Mutta se on vähän samanlainen asia kuin jos menen seisomaan Helsingissä vaikka rautatieaseman eteen, niin on mahdollista että miljoona ihmistä näkee minut päivän aikana. Mutta on se kuitenkin julkisuutena ihan eri luokkaa kuin esiintyä esim. television pääuutislähetyksessä.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Olisi erittäin kysenalaista jos esimerkiksi kirjoittaisit jostain yksittäisestä leiriläisestä, mutta käsityskyvyltäni kyllä karkaa totaalisesti, mitä epäeettistä on kuvailla leirin toimintaa noinkin yleisellä tasolla kuin blogissasi teit. Ehkä anonyymi ennakoi jotain "tulenarkaa" materiaalia (ties mitä siellä leirillä vielä keksitte).
Mutta on tietysti aina hyvä pohtia eettisiä periaatteita kun julkaisee muita koskevia juttuja, olipa medium sitten blog, paikallislehti tai kansallinen tv-kanava.
Kuten esimerkissäsi kommenteista, lukijoiden päähänhän ei kyllä kukaan pääse.
hieno leiri-idea, toivotan hankkeelle parasta!
- Uskoon liittyvät asiat ovat usein aika herkkiä pintoja ja kun Kaarinan seurakunnan sivustoilta leirisivuille pääsee niin leiriraportointi voi herättää monenlaisia tuntoja jatkossakin.
- Olen reilut 20 vuotta tehnyt työtä lasten ja nuorten leiritoiminnassa sekä taideryhmien ohjaajana, ja kyllävain arkailisin sekä epäilisin ottaa nettipäiväkirjaa käyttöön. On eriasia puhua omista kokemuksistaan omilla sivuillaan, sen voi tehdä ken haluaa, mutta kokisin liikkuvani melko heikoilla jäillä, jos ohjaajana ryhtyisin purkamaan ryhmän tapahtumia netissä. Mielestäni jollain tasolla nimim. Tuntematon on kyllä oikean eettisen kysymyksen äärellä.
Tosin, minulla ei ole liene hirveästi oikeutta ottaa tähän kantaa, koska en ole ev.lut.seurakunnan jäsen. Kaikenlaistahan sitä on kai kehitettävä niissä yhteisöissä, että nuoret saataisiin koukutettua seurakuntaelämään.
Sari, joo kyllä tuli itsellekin mieleen että miten heikoin eväin aikoinaan on leirejä vedetty. Omalla riparillani ei mielestäni ollut muita vetäjiä kuin pappi, enkä muista että siellä olisi ollut mitään muuta mahdollisuutta kuluttaa aikaa kuin päntätä katekismusta.
Pari iltaa sitten tuli hyvä dokumentti Ingmar Bergmanista, jossa hän kertoi myös suhteestaan elokuviinsa ja työhönsä. Hän piti niitä tuotteina. Ja hyvänä sekä lohdullisena asiana jos joku käyttää niitä tuotteita. - Elokuvistani puhutaan ja kirjoitetaan kaikenlaista, mutta ei silloin puhuta minusta, sanoi hän. Vaan elokuvistani ja se on eri asia, hän lisäsi.
Se oli hyvin sanottu, se.
Mutta nyt rupesi kyllä hirvittämään. Ottaen huomioon, mitä julistan nytkin blogini viimeisimmässä postauksessa - tosin "virallisesti" Lapua-Seuran tapahtumakalenteri-blogissa tietty hymistelen - alan odottaa, että joku Pöyrööt-tapahtumaan osallistunuth aastaa minut oikeuteen...
Keskustelua on käyty mm. siitä, mitä lisäarvoa saavutetaan sillä, että oman opimisen reflektointia yms. henkilökohtaista pitää tehdä julkisessa verkossa. Uskon edelleen, että siitä on hyötyä (ja olen intuitiivisen tuntemukseni lisäksi keksinyt liudan sanoiksi puettavissa olevia selityksiä). Samalla tiedostan, että minun pitää olla hyvin tarkka näkökulmasta , josta yhteisiä asioitamme käsittelen.
Sama pätee minusta tuohon rippileiristä blogaamiseen (mukana tietty vielä uskonnosta johtuva erityinen arkuuslisä!): minusta ei ole väärin koota yhteen rippileirillä esiin tulleita tapahtumia ja ajatuksia yleisestä ihmisyyden näkökulmasta. Kirjoituksiasi ja pohdintaasi jotenkin tuntevana, en ikinä osaisi edes epäillä, että käsittelytapasi olisi jotenkin henkilöönkäyvä, yksityisasioita retosteleva yms.!
(Koska moni kirjoittaa koulutuksessamme ensimmäistä kertaa nettiin eikä ole ennen edes lukenut blogeja tai osallistunut foorumikeskusteluihin, sallitaan meillä "pehmeänä laskuna" blogin kirjoittaminen ja kommentinti nimellä, jonka vain ohjaajat ja kurssilaiset tietävät, eikä blogeja ole edes ilmoitettu blogilistalle uteliaita keräämään.
Teilläkin on varmaan mietitävänä jotain käytännön pelisääntöjä, joihin kaikki osallistujat katsovat voivansa sitoutua. Loppu on sitten harkintaa ja henotunteisuutta.)
http://kumina.vuodatus.net/blog/716556#comments
Herätti sekin toki myös periaatteellista keskustelua eri medioista. (Itselle jäi sellainen tunne, että kaikki kommentoijat eivät esim. lue sanomalehtiä.)
Sun äitis, meidän blogimme on kuitenkin liikkeellä aika matalalla profiililla. Päämotiivi blogin pitämiseen on koota jutuista eräänlainen leirilehti, joka on leiriläisille muistona sitten kun leiri on ohi.
Kaisa :-)
Liisa, sattuneista syistä minulta jäi tuo telkkariohjelma väliin.
Kissankello, en ihmettele että leirit ovat suosittuja. Ripari on aika hyvin suunniteltu paketti noin yleensä, en tarkoita nyt erityisesti tätä meidän leiriämme. Uskon, että näillekin jää paljon positiivisia muistoja, tunnelma on ollut niin hyvä.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
1985 Chevrolet Chevelle AC Compressor
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,