Syntiinlankeemuskertomus on kiinnostava myytti, joka koettaa selittää jotain siitä, että koemme asiat joko hyvinä tai pahoina. Mutta ennen hyvän ja pahan tiedon puusta syömistä Eeva ja Aatami eivät tienneet hyvästä eivätkä pahasta. Paratiisilliseen ja taivaalliseen viattomuuteen ei siis kuulune asioiden jako hyvään ja pahaan.

Tästä taas ei liene kovin pitkä matka itämaiseen ajatukseen siitä, että kärsimys johtuu harhaluuloista. Kun harhaluulomme törmäävät todellisuuteen, kärsimme. Muuta kärsimystä ei ole. (Anthony de Mello, Havahtuminen, s. 66)

Minä luin de Mellon kirjan tässä joskus.

Kauhean vaikea kuvitella olotilaa jossa ei ole hyvää eikä pahaa. Se ei taida oikein inhimillisen tietoisuuden piiriin kuulua.

"Kiinalainen tarina kertoo iäkkäästä talonpojasta, joka kynti peltoaan vanhalla hevosella. Eräänä päivänä hevonen karkasi kukkuloille, ja kun talonpojan naapurit surkuttelivat miehen huonoa onnea, tämä vastasi: 'Huonoa vai hyvää? Kukapa tietää.' Viikon päästä hevonen palasi mukanaan lauma villihevosia,ja tällä kertaa naapurit onnittelivat talonpoikaa, jolle oli käynyt niin hyvin. 'Hyvin vai huonosti, kukapa tietää,' tämä totesi. Kun talonpojan poika sitten yritti kesyttää yhtä villihevosista, hän putosi hevosen selästä ja katkaisi jalkansa.

Kaikki olivat sitä mieltä, että se oli hyvin huonoa onnea, mutta ei talonpoika, jonka ainoa toteamus oli: 'Huonoa onnea, hyvää onnea? Kukapa tietää.' Muutaman viikon päästä sotaväki marssi kylään ja otti riveihinsä jokaisen löytämänsä hyväkuntoisen nuorukaisen. Kun sotilaat näkivät talonpojan pojan katkenneine jalkoineen, he jättivät tämän rauhaan. Oliko se hyvää vai huonoa onnea? Kukapa tietää."

de Mello: Sadhana Tie Jumalan luokse, viimeinen sivu

Hehheh, hauska tarina.