Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.05.2007 - 15:49


Aika hiljaista oli kotinurkilla kun vähän ennen yhtätoista lähdimme fillaroimaan kohti Naantalia.



Poikkesimme Raisionlahden lintutornille.



Monenlaisia kiinnostavia vesilintuja siellä kuulemma liikkuu, me näimme niitä ainoastaan kuvissa.



Raisionlahden näkymät ovat innoittaneet taiteellista lintupongaria.



Kyy oli lämmittelemässä pyörätiellä. En uskaltanut kuvata tämän lähempää, se sähisi aika kiukkuisesti. Hätistelin sen pois tieltä, ihan käärmeen oman turvallisuuden vuoksi. Minäkin melkein ajoin sen yli.



Naantalissa oli kylmää ja aurinkoista.



Onneksi tuli pakattua vahvistavat eväät mukaan.







Paluumatkalla piti pysähtyä nautiskelemaan Raision keskustan mainiosta kaupunkiarkkitehtuurista. Matkaa kertyi vähän päälle 30 kilometriä edestakaisin. Aikaa meni kolme ja puoli tuntia.


SusuPetal kirjoitti 01.05.2007 - 19:01
Aika kunnioitettavan pituinen vappuajelu!
Muistakaahan venytellä kunnolla, ja hyvää vapun jatkoa!
minh kirjoitti 01.05.2007 - 19:35
Mieletöntä, vappu Raisiossa ja kuullostaa ja näyttää vieläpä hyvältä! Mä olen aina elänyt siinä uskossa, että Raisiossa ei ole mittän, mut olihan siellä taidetta ja kyy...
-minh-
Blogisisko kirjoitti 01.05.2007 - 20:37
Kiinnostava kuvakertomus.
Kirsti kirjoitti 01.05.2007 - 21:03
Vappua sinullekin Susu!

Voi Minh, Raision keskusta on nähtävyys.

Kiitos Blogisisko.
Celia kirjoitti 02.05.2007 - 12:31
Hervottoman hauska kuvasarja! :D

Juuri sellainen kirstimäinen :D

Pitäisi varmaan minunkin hiljentää vauhtia. :) Minulla on paha taipumus pyöräillä teryleenit lepattaen, enkä siksi aina huomaa ympäristöni valokuvauksellisia piirteitä.

Kirsti kirjoitti 02.05.2007 - 13:18
Heh, kiitos Celia. Niin, kyllähän sitä helposti pyöräilyyn tulee sellainen meininki, että äkkiä pitäisi pyyhältää paikasta toiseen. Mutta mihin meillä on kiire, valmiissa maailmassa? ;-)
roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 08:59
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Faisal qayom kirjoitti 11.10.2011 - 15:26
Porsche 944 Alternator
Your site is good Actually, i have seen your post and That was very informative and very entertaining for me. Thanks for posting Really Such Things. I should recommend your site to my friends. Cheers.
Anonyymi kirjoitti 22.10.2011 - 06:00
Cappelli minore in quel momento ha avuto il peuterey uomo suo inizio nel giro di processo per il periodo di Peuterey estendono a. peuterey Tappi camion bambino era stato decisamente stampato con tutte le gemme, peuterey giubbotti oltre alle più utile avere un ottimo posto attaccato con particolare nello peuterey online spazio prima curva. Quei cappelli sono stati gravemente superata solo potenziali clienti per la maturazione. peuterey originale Al giorno d'oggi in tempi di oggi, legittimamente appositamente progettato peuterey dispositivi Peuterey ha ottenuto in base ai carichi di volte e per di più qualità possono essere anche peuterey usa come più vi piace. Eppure, caratteristico Ren Frank o forse proprio matrimonio Vecchio, peuterey sito ufficiale avete un certo numero di loro per tutto il tempo di accessori Peuterey.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta