Joulupadat ovat ilmestyneet. Minulla on niihin erityisen mutkallinen suhde koska isäni seisoi aina joulunalusviikot Pelastusarmeijan patavahtina. Välttelin määrätietoisesti niitä kadunkulmia joissa hän toivotteli siunausta ihmisille jotka lahjoittivat kolikkonsa ja vanhat kalsonkinsa köyhien jouluiloksi, mutta kavereilta siitä sai aina kuulla. 

Kun olin pieni, isä vei minut Pelastusarmeijan pyhäkouluun ja muistan että Pelastusarmeijan tädit olivat lihavia ja punakoita ja niillä oli kireät siniset puvut ja rusetti leuan alla. Ja sitten oli laihoja nuoria sotilaita, tyttöjä joilla oli punaiset, liian isot takit. Tädeillä oli kitarakuoro ja kitaraa ne pitivät kummallisesti melkein pystysuorassa ja ne lauloivat kimakanheleällä äänellä Kristallivirtaa. Muistan osallistuneeni johonkin keräykseenkin. Piti kiertää ovelta ovelle ja kerjätä rahaa vaikka rapussa luki että kaupustelu ja kerjääminen kielletty. Meillä oli pahviset kiekot joihin piti isolla parsinneulalla puhkaista reikä sen summan kohdalle millaisen lahjoituksen oli saanut. Muistan miten valtavan ahdistavaa ja noloa kerjääminen oli, vaikka kerjäsin varattomien hyväksi. Jotkut eivät antaneet mitään ja olivat vihaisia kun heitä häirittiin. Sitten kävi tietysti niin että kompastuin rapuissa, putosin pää edellä alas ja parsinneula jolla piti puhkoa se pahvikiekko, meni peukalonhangasta läpi. Rahankerääjän ja tunnollisen pyhäkoululaisen urani tyssäsi siihen ja minusta tuli vuosikausiksi ateisti.

Yläasteella eräs luokkakaverini päätti liittyä Pelastusarmeijaan. Hänet vihittiin oikein sotilaaksi ja hänelle teetettiin puku ja kaikki. En muista hankkiko hän sen hatun, sillä oli nimikin... olikohan se bonetti? Minä olin siellä tilaisuudessa enkä käsittänyt sitä lainkaan. Jostain syystä asia jäi vaivaamaan ja kirjoitin ensimmäisen kirjanikin samasta aiheesta, siis siitä kun nuoresta tytöstä tulee pelastussotilas. Monet ovat kuvitelleet että kerron siinä omasta elämästäni ja tavallaan kai kerronkin koska kyllä minulla on aina jokin hermo paljaana kun puhutaan Pelastusarmeijasta. Mutta itse en ole tainnut koskaan antaa ainuttakaan hyväntekeväisyyskolikkoa Pelastusarmeijalle. Lupasin aikaisemmin syksyllä, että pistän joululahjoihin tarkoitetut rahat hyväntekeväisyyteen ja mietin olisiko Pelastusarmeija kuitenkin hyvä kohde. Olisi niitä ehkä parempiakin kohteita maailmassa, mutta antamalla rahaa Pelastusarmeijalle voisin ehkä näin jälkikäteen tehdä kunniaa isäni patavahtiuralle, sillä kaikesta huolimatta se on yksi niistä jutuista joiden vuoksi minun on ihan pakko kunnioittaa häntä.