Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.03.2007 - 19:31
Olen päättänyt kokeilla ystäväni S:n kanssa kimppakirjoittamista. Olemmekin jo harjoitelleet sitä kirjoittamalla historiallista näytelmää, joka ei kyllä ole vielä valmis. S. tutkii työkseen historiallisia juttuja ja hänellä on pää täynnä nippelitietoa mitä kummallisemmista asioista. Se tulee esiin esimerkiksi sillä tavalla, että kun syksyllä ilmestyvässä kirjassani on juttua lohikäärmeistä, S.luettuaan käsikirjoituksen hankki minulle heti lohikäärmeen hampaita ja tiesi kertoa, että niillä on parantavia voimia. (Lohikäärmeen hampaat ovat oikeasti hain hampaita, mutta mitäs siitä, vaikuttavia ne ovat siitä huolimatta.)

Kun minulle tulee tenkkapoo jonkin asian kanssa, mainitsen siitä S:lle. Seuraavana päivänä hän jo kiikuttaa minulle kirjan/lehtijutun/kuvan, tai tietää muuten kertoa kiinnostavaa taustatietoa ongelmallisesta asiasta. Näytelmää me olemme iltapuhteeksi tehneet kohtaus kerrallaan niin että S. kirjoittaa ensin raakaversion, jossa ovat kaikki faktat oikeassa järjestyksessä. Minä sitten murjon kohtauksen vähän draamallisemmaksi, tiivistelen repliikkejä ja toisaalta kasvatan vähän lihaa luiden päälle ja lähetän S:lle. Hän puolestaan murjoo pois paikoiltaan laittamani faktat takaisin ja kehittelee muutenkin repliikkejä kunnes meillä lopulta on käsissämme kohtaus johon olemme kumpikin tyytyväisiä. Se on ollut hauskaa.

S:n ansiosta olen oppinut kaikenlaisia huvittavia pikkujuttuja Turun historiasta. Nyt on ollut puhetta, että kokeilisimme kirjoittaa yhdessä nuortenkirjan. S. teki jo juonirungon ja aloin kirjoittaa ensimmäistä versiota sen pohjalta. Taustatyön tekeminen on aina ollut minulle pienoinen ongelma, mutta nyt minun ei tarvitse huolehtia siitä. S:llä on pääkoppa täynnä taustaa käytännöllisesti katsoen kaikista maailman asioista. 
SusuPetal  kirjoitti 20.03.2007 - 20:19
Ihanaa, olisipa minullakin joku, joka rakastaisi taustojen kartoittamista, sillä itse en tiedä mistään mitään -kirjoitan ihan hatusta.

Mielenkiintoista katsoa, mitä yhteistyöstänne syntyy!
Kirsti kirjoitti 20.03.2007 - 22:11
Ainakin vaihtelu virkistää!
ruu kirjoitti 21.03.2007 - 01:37
Hieno homma!!!
Tuima kirjoitti 21.03.2007 - 07:11
Kuulostaapa antoisalta yhteistyöltä. Kirjoittamisen ja väittelemisen iloa jatkoonkin!
Kirsti kirjoitti 21.03.2007 - 09:12
Kiitos Ruu ja Tuima:-)
itte kirjoitti 21.03.2007 - 11:39
Hienoa! Olen aina vähän kateudensekaisella ihailulla kuvitellut, kuinka hauskaa Nopolan sisaruksilla on tehdä lasten kirjoja. Toivonut että itsekin löytäisin jonkun, jonka kanssa vois yhdessä keksiä ja nauraa. Tietenkin vaisusti. Tyyliin: kunpa joku tulis soittaan ovikelloa ja sanois että haluan sut kirjoittajaparikseni. :o
Celia kirjoitti 21.03.2007 - 12:19
Voi, Kirsti, tuollainen ystävä on kultaakin arvokkaampi! Teidän yhteistyömuotonne kuulostaa kovin ihastuttavalta.

Ihan kuten Itte, olen minäkin kaihoillut jotakin Nopolan sisarusten tapaista tiivistä yhteistyötä. Olisi toinen sparraamassa ja antamassa palautetta. Olenpa kuullut sellaisestakin, että jotkut naiset (en muista enää heidän nimiään) kirjoittivat kirjan sähköpostitse.

No, nykyinen nettitekniikka mahdollistaisi vaikka minkälaiset yhteistyökuviot. Ei tarvitsisi kuin perustaa salasanan takana oleva blogi. Niin, ja tietysti löytää kirjoittava kaveri sekä idea. :)







marika kirjoitti 21.03.2007 - 13:01
mainio idea! Mielenkiinnolla...
Kirsti kirjoitti 21.03.2007 - 13:04
Joo Itte, eivätkä Nopolan sisarukset ole ainoita jotka tekevät kirjoja yhdessä. Äitini opasti aina, että hyvä tavara käydään hakemassa kotoakin, niin että ehkä sinunkin menetelmäsi toimii, siis tuo että vain odottaa milloin joku tulee ehdottamaan yhteistyötä ;-)

Celia, netti tosiaan helpottaa yhteistyötä. Sähköposti on kätevä ja sitten on kaikenlaiset meset, joista minä en kylläkään ymmärrä mitään.
Kirsi kirjoitti 21.03.2007 - 20:02
Minäkin olen kirjoittanut kaverin kanssa, mutta teimme pakinoita vuoronperään. Se oli hauskaa. Kaverini pisti minut monesti sellaiseen pinteeseen, josta oli vaikea luikerrella kuiville.
Usvazine kirjoitti 21.03.2007 - 23:43
Wow, hienoa! Yhteiskirjoittaminen on luovaa, poksahtelevaa ja energista toimintaa. Yhdessä tehdessä kässärin virheiden puoliintumisaika on tuhottoman nopea, samoin kaikenlaisista kirjoittamisjumeista pääsee hyvin eroon. Kaveria ei halua jättää pinteeseen, ja kaverin esimerkki kannustaa tekemään töitä. Suosittelen!
Kirsti kirjoitti 22.03.2007 - 09:35
Kirsi ja Usvazine, kommenteissanne toitte hyvin esiin ne puolet, jotka tekevät kimppakirjoittamisesta niin kutkuttavaa. Yksin kirjoittaessa sitä helposti jää oman mielikuvituksensa ja ajatustottumustensa vangiksi, mutta kun kirjoittaa toisen kanssa, ulkoapäin tulee jatkuvalla syötöllä yllättäviä ja usein inspiroivia ideoita joita ei olisi ikinä itse keksinyt.
sdfsdf kirjoitti 23.10.2008 - 10:31



Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.

sdfdsf kirjoitti 23.10.2008 - 10:32


WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.

roll forming machine kirjoitti 30.07.2011 - 11:20
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta