|
|
|||
|
04.03.2007 - 18:36
Lapsena olin Porin uimahallin kanta-asiakas, mutta siinä vaiheessa kun tulin puberteettiin, tajusin olevani liian paksu esiintyäkseni julkisesti uimapuvussa. Joten lopetin harrastuksen, josta siihen asti olin nauttinut kovasti. Opiskeluaikoina ystävä houkutteli minut mukaansa uimahalliin, ja kävin hänen kanssaan joitakin kertoja uimassa, mutta oli suhteellisen kauheaa kirkaissa valoissa kulkea uimapuku yllä ihmisten ja peilien ohi altaaseen. Ja vesikin oli niin kirkasta, ettei altaaseen voinut kätkeytyä. Sen vuoksi en ollut varauksettoman innostunut kun Merja ensimmäisen kerran kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan uimaan. Aloin muistella niitä nuoruuteni päiviä kun onnessani uiskentelin Porin uimahallissa ja kesäisin maauimalassa. Minä olen vähän vesieläin luonnoltani. Alkoi tuntua hiukan kummalliselta, että arvostelevien katseiden pelossa olin kieltänyt itseltäni uimisen nautinnon.Joten menin kauppaan ja ostin itselleni hienon uimapuvun. Viime viikon tiistaina olin ensimmäisen kerran altaassa kahteenkymmeneenviiteen vuoteen ja uin kylmiltään kilometrin. Ensi tiistaina olemme menossa jälleen uimaan. On pakko silti tunnustaa, etten hetkeksikään unohtanut normit rikkovaa kroppaani. Saunassa ja altaassa tunsin kuitenkin olevani suhteellisen turvassa. Mietin vain, että kun terveysvalistajat yrittävät saada ihmisiä ylös sohvanpohjalta, ihmisten ilmoille urheilemaan, niin tulevatko ajatelleeksi, että vaikka ihmiset voivat tietenkin olla suurenmoinen tuki toisilleen, niin samalla he ovat myös uhka. Kyllä minä ainakin koin nuo uimahallissa pallistelevat muut ihmiset hiukan uhkaavina. Varmaan taustalla on jokin lapsuusajan unohtunut muisto, jokin ilkeä huomautus tai katse, jota tietämättäni kannan mukana. Ajattelen siis, ettei ihmisiä sinne sohvanpohjalle välttämättä paina pelkkä laiskuus ja mukavuudenhalu, vaan haluttomuus elää uudestaan menneisyyden kipeitä kokemuksia, epäonnistumisia. Tämä sivupohja on aika modernistinen ja virtaviivainen, ei siis ollenkaan meikäläisen oloinen, mutta juuri kontrastinsa kautta sopii hyvin kuvastamaan tunnelmiani. Kiitos SusuPetalille!
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Uiminenkin on hyvästä, hyvä että olet aloittanut! Kilometri kylmiltään on aika saavutus!
Minusta meidän pitäisi näine pyöreine muotoinemme alkaa anarkistisemmiksi. Ihan samalla tavoin kuin muut valtavirrasta poikkeavat, jotka yrittävät valloittaa itselleen oman tilansa. Hitsi, se kuuluu jokaiselle.
Saara, olet oikeassa. On suorastaan velvollisuus rynniä uikkareissa uimahalliin.
Sylvi, olet oikeassa. Hassuinta on, että jollakin tasolla en ole osannut kyseenalaistaa tätä arkuuttani. Asiaa on tietenkin pahentanut, että monet minun mielestäni täysin hoikat ja virheettömät ihmiset ovat ilmoittaneet etteivät koskaan voisi julkisesti esiintyä uimapuvussa ja järkyttää ihmisiä läskeillään. Jos hoikatkaan eivät kehtaa käydä uimahallissa, niin sehän tarkoittaa ettei minun kannata edes haaveilla uimahallireissuista.
Mukava tää sun pohdiskelusi uimattomuudestasi ja hienoa, että olet löytänyt tämän liikuntamuodon uudelleen.
Mietin tässä vain, että pitäisiköhän alkaa pohtia, miksi kammoan uimahalleja ja yleisiä uimarantoja, vaikka uiminen on minustakin oikein mukavaa.
En ole ollut koskaan kovin innokas uimahallissa kävijä. Kloorin haju on tympeä. Bakteerikammoisuuskaan ei ole tuulesta temmattua. Tiedän tapauksen, jossa useita vuosia sitten pikkutyttö sai ikävän tulehduksen uimahallista.
Silti olen sitä mieltä, että uiminen on hyvä harrastus. Uin mieluiten luonnon vesissä.
Nyt kun aloin ajatella, mitä kaikkea sinne järveen menee, niin huhhuh. Paskat ja jätevedet, maatalouden jäämät, ja mitä kaikkea tehtaat ovatkaan järviimme päästäneet.
WoW's previous. 8GB MP3 PLAYER system of player. apple ipod versus player . canon digital camera combat involved . digital camera a ladder-type system . digital cameras where players . dvd player could only advance at . eve isk the expense of other players. ipod This created a brutal . ipod nano competition which . ipod shuffle demanded unreasonable. ipod touch amounts of playing . ipods to reach the top. mp3 tiers of advancement. mp3 player Most players. mp3 players would never be able to. mp4 achieve these goals. portable dvd players simply because of . powerleveling the massive time. powerleveling wow investment. wow I learned . wow gold a lot though. wow gold or remembered . wow leveling learning a lot. wow powerleveling depending on. zubehoer mp3 player how you look at it.
Don't waste your badges . 1GB MP3 PLAYER on nether. 1GB MP3 PLAYER vortexes . 1gb mp3 players or epic gems. 2GB MP3 PLAYER even though. baladeur MP3 this can significantly . baladeurs MP3 boost your stock of . best mp3 player cash it is . buy mp3 player not worth it. buy mp3 players Many trinkets . digital mp3 player and offhands such as relics. ever quest platinum totems . gold wow and idols cost . lecteurs mp3 a few badges . lineage 2 adena and can be a . mp3 mp4 significant upgrade. mp3 mp4 player These trinkets . mp3 player are essential . mp3 player wholesale in pve . mp3 players and in many cases pvp. mp4 player A usual . mp4 players set up of a pvp/arena . runescape gold geared player is . runescape money that they will carry . wow geld "Medallion of the Horde". wow schnell gold. and a Badge Trinket. wowgold To achieve.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,