|
|
|||
|
24.02.2007 - 09:31
Kylläpä
nyt on erinomaista, kun on oikein väitöskirjan voimalla voitu todeta,
että lihavalla nuorella on suurempi riski sairastua masennukseen
aikuisena kuin normaalipainoisella. Ja ihan on Anne Herva syynkin
löytänyt tähän mullistavaan tutkimustulokseensa. Nuoruus on herkkää
aikaa ja jos silloin on paksu ja jää syrjään hauskoista jutuista, niin
se voi vaikuttaa mielialaan. Ajatella. Tuotapa en olisi itse ikinä
keksinyt. Mutta hienoa kun on nyt tehty väitöskirja. Tähän astihan me
olemme eläneet siinä kuvitelmassa, että lihavat ovat leppoisia ja
niillä on sellainen teflonpinnoite, etteivät ne millään tavalla reagoi
kaikkeen siihen syrjintään minkä kohteeksi he elämänsä aikana joutuvat
painonsa vuoksi.
Minä olen sitä mieltä, että monien kohdalla lihominen on jo alunperinkin osoitus jonkinsortin masentuneisuudesta. En väitä että kaikilla. Voi olla ihmisiä, jotka eivät tiedä, että jos syö liikaa herkkuja, siitä lihoaa. Tai jotka vain ovat niin kaiken hyvän perään, etteivät viitsi rajoittaa. Sitten on tietysti mielenkiiintoinen kysymys ylensyönnistä riippuvuusongelmana, ja mikä on riippuvuusongelman ja masennuksen välinen suhde? Mutta väitän näin, että monen ihmisen liikakilojen taustalla on mielialan laskua, uupumusta, jonkinlaista yleistä eksyneisyyttä sen suhteen, että mihin tässä nyt oikeastaan pitäisi olla pyrkimässä. Ylensyöminen on ryyppäämisen ja huumeidenkäytön kaltainen perspektiivihäiriö. Jaksaakseen suoriutua jokapäiväisestä elämästä, ihminen tarvitsee helpotusta, lohtua nyt heti, eikä muutaman kuukauden kuluttua oltuaan raittiina tai pantattuaan ja saatuaan muutenkin elämänsä jotenkin paremmin hallintaan. Riippuvuusongelmaisella ei ole motivaatiota kieltäytyä nopeasta tyydytyksestä, hän ei jaksa luottaa siihen että kieltäytyminen lyhyestä ilosta nyt, voisi tuoda elämään jotain hyvää vuoden kuluttua. Riippuvuusongelmaisen huomio kohdistuu siihen kuinka hän selviää tästä hetkestä seuraavaan. Riippuvuusongelmasta luopuminen on vaikeaa, koska pitäisi luopua asiasta, joka tuo helpotuksen tähän käsillä olevaan hetkeen. Helpotuksen sijasta pitäisi valita ponnistelu tulevaisuuden hyväksi ja tulevaisuus on aina kaukana, eikä ole mitään takeita, että elämä riippuvuudesta vapaana avaisi maanpäällisen taivaan, ja ratkaisisi elämän kaikki ongelmat.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Minuakin hämmästytti, inhotti ja tympäisi tuo tutkimus. Tai siitä kirjoitettu juttu. Tutkimuksen teksti voi olla ihan jotain muuta, sillä toimittajat tekevät jutun yleensä oikoen.
Totta (kirosana) lihava lapsi, nuori tai aikuinen on masentunut ympäröivän maailman suhtautumisenkin vuoksi. Kun eri tutkimuksissa löydetään yhteyksiä milloin minkäkin taudin ja lihavuuden välille, minä perään yhteistä tuntematonta tekijää. Mitä jos ei asia olekaan niin yksinkertainen, että on syy on lihavuus ja seuraus masennus. Voisiko olla päinvastoin?
Ja vielä: jos onkin olemassa jokin tuntematon tekijä X, joka on syynä kaikkiin vaivoihin: lihavuuteen, masennukseen, metaboliseen oireyhtymään, sydän- ja verisuontentauteihin jne.
Tämä on kyllä kulttuureista johtuvaa myös. Olen tavannut mm. kiinalaisia äitejä, jotka ovat ylpeitä lihavista lapsistaan. Heille ei tule mieleenkään, että lapsi saa luultavasti sydänkohtauksen ennen 30 ikävuotta ja sokeritaudin parikymppisenä.
Täällä on niin paljon superlihavia ettei heitä edes ajattele hirmu lihavina enää. Täytyy olla sellanen 200-kiloinen, ennen kuin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota. Esim. 150-kiloisia junttura-mallisia miehiä on Australia pullollaan. Sitä ei vaan tajua kuinka paljon he painavat ennen kuin katsoo Australian Biggest Loser-ohjelmaa:)
Jos kansa pulskistumistahti jatkuu näin, niin pian laihat ovat niitä joita kiusataan ja jotka masentuvat laihuutensa vuoksi.
Minusta tutkimustutkimusten uutisointi yleensä on ongelmallista siinä mielessä, että lukijalle usein jää vastuu tulosten merkittävyyden arvioinnista ja harva lukija siihen kykenee. Jotkut tulokset saavat suhteetonta huomiota osakseen ja ohjaavatkin sitten ihmisten käyttäytymistä vinoon.
Lihavista ihmisistä on julkisuudessa tehty pilkan kohteita. Tähän eivät ole syyllistyneet vain toimittajat, vaan ilmiö on paljon laajempi. Lihavia on leimattu tahdottomiksi, laiskoiksi ja ties miksi. Lihavuuden syitä kannattaa tarkastella monista näkökulmista. Minusta on tärkeää, että psykologia on mukana, se on olennainen osa asiaa. Myös verkoratkaisut ja yhdyskuntarakentaminen ovat tärkeitä, samoin työaikalainsäädännön noudattamisen valvonta ja ties mikä.
Olen todella pahoillani siitä, että suomalainen uusmoralismi on ottanut ylipainoiset ihmiset silmätikuikseen sen sijaan että annettaisiin edes halukkaille paino-ongelmista kärsiville tukea.
Ruu, minä taas en voi uskoa, että pelkkä laiskuus ja mukavuudenhaluisuus johtaa jättilihavuuteen, koska eihän lihavuus ole yhtään mukavaa. Itse ajattelen, että ylensyönti on riippuvuusongelma, mutta millainen sitten on riippuvuusongelman ja masentuneisuuden välinen yhteys, se on kiinnostava kysymys.
Joo Kirsi, eihän sitä oikeastaan voi tietää mikä on ollut ko. väitöskirjan sanoma, toimittajathan ovat tutkimuksen pohjalta värkänneet näitä uutisia oman ideologiansa mukaisesti, varmaankin. Sinänsä on minusta kiehtovaa, kuinka lapsenkengissä kaikenlainen tutkimus on, mitä tulee liikalihavuuden syihin ja se lihavuuden torjumiseen. Jotenkin asenteet tuntuvat jämähtäneen jonnekin kivikaudelle.
Nuo lyhyet tiedeuutiset syntyvät usein sillä tavoin, että yliopiston tiedotus värkkää asiasta tiedotteen ja siitä tiedotusvälineet tekevät sitten uutisen. Joskus toimitusten arvostelukyky pettää ja uutiskriteerit unohtuvat tai ehkä ajatellaan, että yleisöä kiinnostaa mikä tahansa uutinen aihepiiristä, joka tällä hetkellä on tapetilla, vaikka uutisessa ei näyttäisi olevan oikein mitään uutta.
Olisi kuitenkin perin väärin, jos tutkija muuttaisi tuloksiaan sen tähden, että tulokset eivät ole yleisön kannalta katsoen riittävän mediaseksikkäitä. Tiede ei voi rakentaa yleisille oletuksille, vaan sen on usein tutkittava sellaisiakin asioita, jotka tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, kuten sitä, onko maa tosiaan pannukakku ja onko aivan varma, että maa on maailmankaikkeuden keskipiste – vaikka sitten päädyttäisiinkin nollatulokseen. Sori.
Minä vaan väitän, että MONILLE, ei kaikille, kilot tulevat hiipimällä ja sitten kun sitä painoa alkaa olla, niin on paljon helpompaa olla tekemättä asialle mitään kuin alkaa tehdä silloin jotain. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.
Oletan, ja uskon, että joillakin ylipaino johtuu masennuksesta. Oletan, ja uskon, että ylipaino usein saattaa johtaa masennukseen. Kyllä siellä linkki on ajatteleepa asiaa kummin päin vain. Tutkimustuloksia en ole aiheesta lukenut. En tiedä edes kuinka paljon asiaa on tutkittu. Kyllähän tutkimus yleensä tulee paljon perästäpäin. Asia on yleensä ollut tapetilla jo aika pitkään ennen kuin tietoa alkaa asiasta olla. Mikä ei ole yllättävä huomio sekään.:)
Media, ainakin täällä, manipuloi noita tutkimustuloksia ihan sellaisiksi kuin haluavat.., Ainakin se siltä tuntuu... Paras ratkaisu taitaa olla mennä sinne alkulähteelle, elikä lukea koko väikkäri, ennen kuin ihan varmasti tietää mistä on kyse. Ja tuo tutkimustulos sinällään (lihavalla naisella on suurempi riski sairastua masennukseen kuin ei-lihavalla) on kai täytynyt tehdä, jotta siitä pääsee joku toinen jatkamaan. Niin kauan kuin asiaa ei ole tutkittu, se ei ole tiedettä. Ja tiede toimii tietyin pelisäännöin. Elikä tuon väikkärin voisi ajatella olevan pohjatyötä tuleville tutkimuksille. Voin olla väärässä, en ole asiantuntija ja akateeminen maailma ei ole vielä ihan täysin hahmottunut minulle.
Onko lihavuus sitten yhteiskunnan syy, vaiko yksilön syy, en tiedä. Mutta apua pitäisi ihmisille saada.
Ruu, samaa mieltä että lihavuuden vuoksi ihmiset kärsivät. Eikä vähiten sen vuoksi, että asenteet lihavia kohtaan ovat niin pöljiä. Mutta tietenkin lihavuus on myös terveyshaitta, joskin verisuonia poksahtelee päästä muutenkin. Mutta siis en epäile etteikö lihavuus aiheuttaisi sairauksia. Itseäni vaan kyllästyttää se massiivinen ruokavalistus, jonka saartamana täällä eletään. Kaikki tuntuvat uskovan kuin pässi suuriin sarviinsa siihen, että tietoa lisäämällä homma jotenkin hoituisi. Suomalaiset ovat kyllä hyvin valistuneita syömistensä suhteen ja kuitenkin paino nousee.
Mielestäni oikeastaan ei voi edes tehdä tuollaista valintaa että yhteiskunnan syy tai yksilön syy, koska yhteiskunta on jokaisen meidän sisällä, silloin kun jokin asia on yksilön syy, se on myös yhteiskunnan syy ja päinvastoin.
Uskoisin, että yleinen stressin lisääntyminen lihottaa myös ihmisiä. Ennen tiedettiin vain oman kylän murheet, nyt koko maailman tragediat tulvivat esille kaikista tiedotusvälineistä.
Suomessa oli kuitenkin lihavia ihmisiä ennenkin. Englantilainen naiskirjalija kauhistelee mm Helsingin ylilihavia ajureita kirjassaan, joka kertoo 1900-luvun alun Suomesta.
Itselleni tämän keskustelu on opllut valaiseva: nyt lihavuuspuheessa on menty jo niin pitkälle, että valtamediatkin luulevat, että mikä tahansa asiaan liittyvä kelpaa.
Olen Ruun kanssa samaa mieltä siitä, että tietoa tulee kyllästymiseen saakka, ja vielä kaiken lisäksi ristiriitaista tietoa. Pelkkä tieto ei laihduta, ei edes terveellinen ruoka laihduta, moralismista puhumattakaan.
Blogisiskon näkökulma on hauska. Nythän kuljetusalan järjestöillä on juuri meneillään painonpudotuskampanja. Lääkäri Pekka Nykänen julkaisi hiljattain nettipäiväkirjassaan listaa Euroopan lihavimmista. Siinä Suomen miehet olivat aika lailla kärjessä, seitsemäntenä. Tosin Britannia oli kakkosena.
Kyse ei ollut terveysvalistuksesta vaan tutkimuksesta siitä, miten lihavat naiset itse kokevat asemansa yhteisönsä jäseninä ja millaisia normipaineita lihaaviin naisiin kohdistetaan. Hoikkuuteen kohdistuvat odotukset kertovat paljon myös siitä, miten naista määritellään ja mitä on "hyväksyttävä naiseus".
En tiedä, löytyykö ko. tutkijan artikkeleita netistä, enkä ennätä tässä välissä googlata, mutta tutkija itse ainakin löytyy. Sen verran vilkaisin.
Minua hirvittää ajatus siitä, miten toimittajat repivät uutisia julkaistuista ja keskeneräisistäkin tutkimuksista. Ei huvittaisi joutua hampaisiin...
Minun kokemukseni mukaan tutkimukset eivät yleensä ole läheskään niin idioottimaisia kuin lehtijuttujen perusteella voisi luulla. Toki heikkolaatuistakin tutkimusta on - ja myös mukamas "tutkimusta", joka esiintyy tutkimuksena, mutta ei todellisuudessa ole sitä. Kaikennäköisiä katugallupeja otsikoidaan lehdissä tutkimuksina. Jos joku kysyy muutamalta vastaantujijalta mielipidettä, niin ei se totisesti tutkimuksen nimeä ansaitse. Kyseessä on vain yhteenveto muutaman ihmisen mielipiteistä ja siinä kaikki.
Itsekin huomasin, että vihdoin viimein oli tehty tutkimus (osa suurempaa kokonaisuutta) median vaikutuksista nuorisoon ja minkälaisia paineita se nuorisolle aiheuttaa. Vaikka siitä on ollut puhetta ja suurin osa on tiedostanut asian, ovat mm. mainostajat ja muut liberalistisen näkemyksen kannattajat helposti vähätelleet näitä tietoja ihmisten luuloina ja leimanneet mainosten vaikutuksista puhuvat hysteerikoiksi (hehee). Noh, joka tapauksessa vaikka tämäkin asia on ollut kaikille selvillä, nyt vasta kun siitä on tehty tutkimus, se pitää ottaa vakavasti eikä enää tutkimustuloksia voi niin vain mitätöidä. Päästään vihdoin edes vaiheeseen, jossa tutkimus pitäisi vastakkaista mielipidettä edustavien tahojen jollakin tavalla yrittää vesittää. Mutta sitä ennen asiaan pitää kuitenkin todella paneutua ja se on minusta positiivista. Jospa se ei vaikka onnistuisikaan.
Arja, Hannele Harjunen on tuttu naama kyllä, on ollut tellussakin puhumassa näistä asioista.
Kirsi, samaa mieltä, jos tieto laihduttaisi niin me suomalaiset olisimme jo enimmäkseen aika laihoja.
Blogisisko, stressin lihottavuudesta taitaa olla jo tutkimustuloksiakin, ainakin naisten vyötärönympärys on stressin vuoksi kai paisunut, ampiasvartalot ovat muisto vain.
Tässä edes tiivistelmä. Tasoittamaan epäreilua tilannetta.
http://herkules.oulu.fi/isbn9789514283284/index.html?tulosta=yes
Kirsti, kirjoitit kuinka suomalaiset ovat valistuneita ruoan suhteen. Ajattelin heti, että huomioitavia asioita on kaksi : ruoka JA liikunta. Ja heti perään Blogisisko muistuttaa vuosisadan alun lihavista ajureista...
Siinä se nähdään. Jos ei liiku omin voimin, ei kuluta. Ihan sama kuin valistuneesti yrittää syödä. :)
Sedis, lähetä tiivistelmäsi toimittajille. Erityisesti telkkariuutisten kautta pöntöt näkemykset levisivät kerralla noin miljoonalle suomalaiselle.
Laihtua voi vallan hyvin, vaikka vain makaisi sohvalla, jos jättää syömisen vähälle. Ei se silti suotava tapa ole, koska terveenä pysyäkseen ihmisen pitäisi myös liikkua. Joillekin tämä tosin voi oll ainoa tapa, joka onnistuu.
Tunnen henkilön, joka laihutti yli kymmenen kiloa eikä hänellä ollut minkäänlaisia liikuntaharrastuksia. Tämä henkilö oli yrittänyt laihduttaa monet kerrat, mutta hänen laihuttamisensa oli aina kaatunut siihen, että liikunta tuntui pakkopullalta. Hän lipsui liikunnasta ja sen seurauksena ajatteli, ettei tästä mitään tule. Siihen loppui kerta toisensa jälkeen se tervellinen syöminenkin ja kilot tulivat takaisin.
Eräällä kerralla tämä tuttuni päätti, että ei vaadi itseltään liikuntatottumusten muutosta vaan ainoastaan syö vähemmän. Se onnistui, ja kilot karisivat. Tuntemani henkilö on edelleen normaalipainoinen ja tästä on jo parikymmentä vuotta aikaa. Ei hän vieläkään liikuntaa ihmeemmin harrasta.
Luulen, että aika monikin pääsisi kiloistan eroon tällä tavalla. On aika kova vaatimus vaatia itseltään sekä liikunta- että ruokailutottumusten muuttamista yhtä aikaa. Erityisen vaikea tilanne on silloin, jos kokemukset liikunnasta ovat olleet enimmäkseen kielteisiä ja itsetuntemusta tallaavia. Enkä liikunnalla ja ruokavaliolla laihduttaminen sopii hyvin niille, jotka ovat olleet lapsena laihoja, mutta voi olla mahdoton pesti niille, joille yritykset harrastaa liikuntaa aktivoivat lihavassa lapsuudessa koettuja traumoja eivätkä lainkaan palauta mieleen aiempia onnistumisen kokemuksia, koska niitä ei ole.
Totta. Toisaalta on totta, että jos ei saa edes yritettyä, niin silloin ei varmasti tule yhtään hyvää kokemusta tilalle.
Ajattelin just tänään, että ihmisen on kai pakko saada edes yksi hyvä kokemus, joka auttaa kääntämään ajattelun suunnan. Sillä siitähän siinä on kyse. Kuinka muuttaa oma ajatusmaailma liikunnalle myönteiseksi. Ellei sitä saa tehtyä, ei sitä nouse sieltä sohvan pohjalta edes yrittämään.
"Liikunnan lisääminenhän ei kaikille tuo sellaista autuutta kuin liikuntafriikit tuntuvat olettavan."
Mun täytyy sanoa, että mun tuttavapiirissä ei ole yhtään liikuntafriikkiä (tai joo, ystävän miehen veli juoksi tuplamaratoneja, kunnes lonkka meni paskaksi, ja sit on yks bloggarikaveri, joka on tosi hyvässä kondiksessa, tiemmä :), joten ei ole paljon omakohtaista kokemusta mitä mieltä liikuntafriikit sanovat. Mutta kaikki ne jollakin tasolla liikkuvat tuttavat ja ystävät, joita nyt pikakelauksella ajattelen, sanovat että liikunta on hyväksi. Ja tämä yksinkertainen huomio sisältää myös sen asian, että liikunta on hyväksi varsinkin pääkopalle. Henk.koht. tiedän että joinakin päivinä ainoa, joka auttaa esim. stressiin, on kävelyretki tai muu fyysinen hiestyminen. Esim. tänään olin tosi laiska, en ole kävellyt kuin puolisen tuntia läntystelyvauhtia (suoritus on tietysti parempi kuin ei mitään ja annan laiskuuden itselleni anteeksi:) ja tunnen ruumiissa ja mielialassa, että olisi pitänyt sittenkin ottaa itseä niskasta kiinni ja käydä vaikka pikalenkillä, kun en punttisalille asti päässyt...
Tärkeintä lienee se, että halu on olemassa. Ilman halua liikkua ei varmasti tee mitään muutosta elämäänsä. Henk.koht. minulla oli suurimpana motivoijana liikunnan lisäämisen kanssa se, että halusin tulla terveemmäksi. Halusin tuntea oloni hyväksi. Nyt neljä kuukautta myöhemmin voin sanoa, että ero on valtava. Mieliala on parempi, polvet ovat kunnossa, päkiään ei pistä. Jaksan pidempään, portaat ovat kevyitä nousta. Aamuisin on mukva nousta ylös sängystä, kun ei ole veltto olo. Minusta tuntuu kuin olisi lähtenyt vuosia pois olemuksesta. Halpa ja hyvä mielialalääke.
Vielä tuohon Kirstin kommenttiin:" Liikunnan lisääminenhän ei kaikille tuo sellaista autuutta kuin liikuntafriikit tuntuvat olettavan."
Ihan suoraan sanottuna se kuulostaa siltä, että puhut itsesi negatiiviseksi koko asian suhteen ennen kuin pääset edes aloittamaan. Sana "autuus" tässä yhteydessä kuulostaa ivalliselta. Se kuulostaa paitsi muiden myös itsensä ivaamiselta, ikään kuin "mitä tässä nyt hirveesti edes yrittämään, autuutta siitä ei irtoa, ne on friikit jotka saavat siitä kicksejä kumminkin, en minä" jne. Minusta kuulostaa siltä niin kuin et antaisi itsellesi nyt mahdollisuutta onnistua, tai edes yrittää tosissaan... Ja minusta se on väärin. Kuka tahansa voi alkaa liikkumaan ja kuka tahansa voi saada liikkumisesta hyvän olon tunteita, se on sallittua kaikille. Se on mahdollista kaikille. Kaikki ovat sen arvoisia. Kaikki ovat hyvän olon arvoisia.
Minulle saa nyt nauraa ja mielipidettäni saa ivata, mutta ei se siitä muuksi muutu. Pään sisältä lähtee kaikki, myös se salliiko itselleen muutoksen, muutoksen olotilaan ja mielialaan.
Täällä joku sanoi, että yhdellä rysäyksellä ei kannata muuttaa elämäntapojaan. Olen samaa mieltä. Uusiin elämäntapoihin tottuu keskimäärin kahdessa vuodessa.
Kannattaa vaikka ensin muuttaa ruokavaliotaan terveellisemmäksi. Kun uuteen ruokavalioon on tottunut (noin kahdessa vuodessa!), voikin sitten ruveta harrastamaan liikkumista.
Toimittajilla ei ole aina homma hanskassa, kun he tekevät uutisia esimerkiksi uusimmista tieteellisistä saavutuksista. Uutisella ei välttämättä ole kovinkaan suurta tekemistä uutisoidun tutkimuksen kanssa.
Saarako se mainitsi, että "yleisesti tiedettyjäkin" asioita pitää tutkia. Näennäisistä itsestäänselvyyksistä saattaa jopa avautua uusia näkymiä. Tarvitaankin hyviä tutkijanvaistoja, jotta erottaa mikä on nollatutkimusta, mikä ei.
Uskon ettei väestön pulskistumiseen ole mitään kovinkaan mystistä syytä: istumatyö ja juhlaherkkujen tuleminen osaksi jokaista päivää riittää. Näin se on maailma muuttunut muutamassa vuosikymmenessä
Mutta! Mitä käsittämättömän ihmeellistä nyt voitaisiin juhlissa tarjota, jotta todella erotuttaisiin arjesta?
Niinpä.
Sitten on meitä, jotka eivät varsinaisesti lihoa, kehittävät ehkä vain pienen typerännäköisen vatsakummun. Olkaamme kuitenkin kiitollisia siitä, että saamme vapaasti nauttia mössötyksestä. Ehkä sen voimalla kestämme anorektikkosyytökset, huolestuneet sukulaiset, ulkopuolisuuden tunteen naistenlehtiä lukiessa ja ajoittaisen heikotuksen. Väittäisin muuten, että terve pulskuus on jo vallitseva ihmisen ihanne, enemmän kuin mikään muu. Median hypet, höpöt ja catwalk-kriteerit ovat loppujen lopuksi aika kaukana aikuisen ihmisen arki-elämästä, tai edes fantasioista. Nuorten ihanteet ja syömishäiriöt ovat tietysti eri asia.
Kun muutin opiskelemaan Tampereelle, asuin kesän -91 Pispalanharjulla. Huomasin, että kun sen pyöräilee kaksi kertaa päivässä ylös asti laihtuu. Samaan aikaan lopetin maidon juomisen, samoin kuin mehun kittaamisen ja jogurtin alituisen latkimisen. Laihduin niin että äitini huolestui, kyseli kuulemma silloiselta tyttöystävältäni salaa, syönkö tarpeeksi. Painoni putosi 95 kilosta alle 75:een. Jossain vaiheessa opiskeluaikoja painoin 70 kiloa, kun kävin yliopiston salilla ja lenkillä ja kuljin käytännössä koko ajan pyörällä ja kävellen. Ergo: vähempi syöminen ja enempi liikunta laihduttavat. (Ja köyhyys, kun ei ole varaa kulkea bussilla.)
Sittemmin on tullut takaisin 10 kiloa. Sinänsä huolestuttavasti, että se on tullut 10 vuodessa. Eron aikana laihduin tosin parissa viikossa neljä viisi kiloa. Suosittelen laihduttajille järjettömän vakavaa kriisiä. Muistan lämmittäneeni maksalaatikon ja syöneeni siitä vajaa puolet ja todenneeni, ettei maistu enempää.
Unesta ja lihomisesta: kaksivuotias poikamme on ollut järjettömän huono nukkuja ja olen lihonut kahden vuoden aikana ainakin kolme kiloa, todennäköisesti enemmänkin. On totta, että väsyneenä vetelee suklaata ja hakee todennäköisemmin kebabin kuin väsää porkkanasosekeittoa, mutta uskon myös siihen, että valvominen itsessään lihottaa.
Siis: vaikka liikunta ja ravinto vaikuttavat, kaikkea ei voi itse tehdä. Näin se kai menee. Varsinainen, pysyvä laihduttaminen on niin vaikeaa, että sen helppouden ylistäminen pitäisi kriminalisoida.
Google muuten mainostaa tuossa yläpuolella rasvanliuotusruiskeita ja jotain laihtumis-Bobbya. Kai se on jonkinlaista ironiaa.
Juri, tuosta kertomuksestasi tuli mieleen eilinen Prisma, jota en kylläkään katsonut, mutta ymmärsin jostain lehtijutusta, että siellä puhuttiin hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. On todettu, että esivanhempien ruokatilanne vaikuttaa perimään, nuoruudessaan nälkää nähneiden isovanhempien lapsenlapset potevat vähemmän sydän-ja verisuonisairauksia kuin sellaisten jälkeläiset jotka ovat eläneet yltäkylläisyydessä. Minusta se on kiinnostava uusi tieto ja selittäisi ehkä, miksi joidenkin on niin vaikea löytää sopivaa, pysyvää painoa vaan koko ikänsä jojoilevat edestakaisin. Eli emme peri pelkästään huonoja ruokatottumuksia, emmekä myöskään pelkästään jotain geeniä, joka sinällään aiheuttaisi ylipainoisuutta, vaan se miten elämämme elämme, vaikuttaa perimään, muuntaa sitä jotenkin ja siirtyy kauttamme seuraaville sukupolville.
Nyt google mainostaa ilmavaivoja.
Väite mini niin, että nälkä vaikuttaa sukusoluihin siten, että niihin kirjautuu tieto siitä, että jälkeläisen on pärjättävä niukasti ravintoa tarjoavassa ympäristössä. Tämän informaation perusteella jälkeläisten elimistön kemia rakentuu ravintoa mahdollisimman hyvin jemmaavaksi. Koska jälkeläiset ovat varautuneet maailmaan, jossa vallitsee nälkä, he pärjäävät siinä vanhempiaan paremmin, koska saavat ruuasta tulevat kalorit edeltäjiään paremmin talteen (eli muutetuksi ne rasvaksi elimistöönsä pahan päivän varalle). He ovat pienemmässä vaarassa kuolla nälkään, koska heidän elimistönsä tietää, että nälkää on odotettavissa ja toimii jo sen mukaan. Biologisesti järkevä systeemi.
Nyt vain on sattunut käymään niin, että nälkää nähneiden isovanhempien lapset elävätkin hirmuisten ruokavuorien keskellä. Heidän biologiansa on viritetty väärin - se on tarkoitettu aivan eri olosuhteisiin. Lisäksi he vielä liikkuvatkin vähemmän, koska työnteko on menyt vähemmän fyysiseksi, kuin aiemmilla sukupolvilla.
Siitä, onko tämä mekanismi todellinen, kiistellään kovasti. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämänkaltainen genettisen tiedon välittyminen on mahdollista, joidenkin tutkijoiden mukaan ei mitenkään voi olla. Eilen illalla tv:ssä pääsivät ääneen ne tutkijat, jotka pitävät tämänkaltaista tiedon välittymistä sukupolvelta toiselle mahdollisena.
Heh Polgara, reipas kommentti!
Vastenmielistä liikkeelle lähtö voi kyllä olla. Siitä on paljon kokemuksia. Muistan kerrankin joulukuussa (Suomessa), kun päätin aloittaa lenkkeilyn. Reippaasti kello 5 aamulla räntään ja tuiskuun, pimeään, liukkaalle tienpenkalle "reippailemaan". Yhden kerran kävin. :) Ihan hullun hommaa. Mutta aina suorituksesta on kicksit irronnut sitten jälkeenpäin.:)
En muista, että liikunta itsessään olisi koskaan mitenkään vaikuttanut mielialaani. Jos olen allapäin ennen liikuntaa, olen sen jälkeenkin ja jos olen hyvillä mielin, olo on sama liikunnan jälkeenkin. Olen aina kummastellut sitä, kun ihmiset väittävät liikunnan aiheuttavan mielialan kohentamista tai jonkinlaista riippuvuutta siitä, että on päästävä liikkumaan. Ei ole minulle aiheuttanut, vaikka olen liikkunut säännöllisesti.
Kävelin töistä kotiin miltei joka arkipäivä (tunnin matka, kun kävelee niin, että tulee vähän hiki ja puolssi nousee) neljän vuoden ajan lukuunottamatta vuosilomia. Katsoin sen aiheelliseksi, koska se on minusta tervellinen tapa. Ei se mitenkään vastenmielistä ollut, mutta ei se mitään intohomojakaan herättänyt. Kuuluipahan kuitenkin päivärutiiniin.
Päivittäinen tunnin kävelyannos jäi arjestani, kun aloitin opintovapaani. Mielialaan kävelyn vähenemisellä ei ole ollut vaikutusta ehkä ole opintovapaalla ollessani havahtunut siihen, että elimistöni olisi jotenkin vaatimalla vaatinut, että pitäisi päästä lenkille.
roll forming machines,
roll forming machine,
roll former,
Internet marketing services,
Local SEO Services,
SEO Consulting Services..