|
|
|||
|
29.11.2006 - 12:33
Jotkut
bloggarit elävät ilmeisen tiiviissä ja läheisessä vuorovaikutuksessa
laskurinsa kanssa. Minä olen jotenkin vieraantunut siitä, joskin käyn
kyllä joka päivä katsomassa kuinka monta käyntiä on päivän aikana
siunaantunut ja millaisilla googletuksilla tänne on päädytty.
Yllättävän monet esimerkiksi haluavat tietää mikä on väskynä. Sen
lisäksi joku toistuvasti kyselee että kuinka pannaan vanhaa naista.
Tästä minä muistaakseni kirjoitin jo joskus aikaisemminkin, koska
minusta se oli niin outo kysymys. Kuvittelisin nimittäin, että vanhaa
pannaan niin kuin nuortakin, mutta ei ilmeisesti.
Eilen huomasin sattumalta sellaisen jutun, että vähän sen jälkeen kun olin päivittänyt, täällä oli käynyt paljon porukkaa jotka ovat pistäneet blogini suosikkeihinsa, mutta kaikki järjestään olivat viipyneet täällä nolla sekuntia. Johtopäätös: yleisö ei halua lukea blogistani pitkiä synkeitä novelleja. Sen ei pitäisi olla mikään yllätys. Kukapa sellaisia viitsisikään lukea, mutta kun niitä on niin hauska kirjoittaa.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Siis, ilmainen! Eihän tässä maailmassa mitään saa ilmaiseksi, luulisi sen jo olevan kaikkien tiedossa!
Mikäs laskuri sinulla on käytössä...? Stat counter...onkohan siinä sama juttu kuin sitemeterissä eli se nolla sekuntia kertoo sen, että ei ole katsottu esimerkiksi kommentteja lainkaan, luettu vaan postauksia, joiden lukemiseen voi mennä kyllä kauemmin kuin se 0 sekuntia? Eli aika alkaa lisääntyä vasta, kun hyppii sivulta toiselle, esim. juuri lukemassa kommentteja. Näin muistaakseni sitemeterin manuaalissa käyttäjää rauhoiteltiin.
On kyllä äärimmäisen häiritsevää miten paljon koko ajan jää tietoa siitä, että mitä netissä puuhaillaan. Häiritsevää on se kun tulee mainoksia, joiden arvellaan kiinnostavan juuri sinua. ja entä jos ne kiinnostaakin, että saat hyvän vinkin, huomaat että oletkin kiinnostunut painattamaan oman kuvasi teepaitaan. se tarkoittaisi sitä, että internet tietää sinusta enemmän kuin sinä itse.
sama häiriö minulla on noiden projektiivisten tutkimusten kanssa. musteläikkätutkija väittää, että näkee testeistään melkein tutkittavan kengän koon. lausunto tehdään kuitenkin suppeaksi eli tulkitaan vain tiettyä ominaisuutta. pöytäkirjat jätetääm olemaan kymmeneksi vuodeksi. niitä et saa itsekään nähdä. sitten siellä psykologilla on arkistokaapissaan sellaista tietoa sinusta itsestä, mitä itselläsikään ei ole.
no ei ole oleellista tässä kommenttosastossa. kunhan innostuin vainoharhailemaan. pitää kieltäytyä etukorttien käytöstä, ettei minua monitoroitaisi.
Pekka, minäkin olen päättäväisesti kieltäytynyt etukorteista. Isoveli valvoo silti, tai siskoko se on.
Lurker :)
Toisaalta pitkäänkin viipyvä vierailija voi todellisuudessa jättää selaimeen ikkunan auki taustalle ja käydä jossain muualla.. Ehkä kaikkien pitäisi vain kommentoida mahdollisimman usein, ettei tarvitse tulkita tilastoja. :)
terveisin 0-sekunttilainen
Ja siitä kissasta mulla on niin härski oma tarina, että en sitten viittiny sanoa mittään.
Minä olen niitä, jotka salamana seilaan blogilta toiselle ja viivyn nanosekunnin alkajaisiksi.
Porin kiinteä tietokoneeni - kuten taas tänään (huomenaamulla se värikylpy!)- avaa AINA b-kierroksen Ellilän postauksesta "Verkkokirjoittamisen sosiaalisuudesta". Jotain ei vain saa korjatuksi ;)
Hei Tui, en tiedä ansaitsevatko novellit aina aikaa jne, mutta se on selvä että mahdotonhan niitä on lukea jos aikaa ei ole.
Hei Viima, sinuakin näkee! Niin joo, ei tosiaan kannata kuvitella että jos joku näyttää viipyneen yli vuorokauden sivullani, että sillä olisi se kaikki aika mennyt tuotantoni huolelliseen läpilukemiseen.
In the other ad, the officer's widow, Laura Briggs, praises Ayotte, who "made sure justice was done."
"Kelly Ayotte showed real leadership in prosecuting the case herself," Laura Briggs says.
Both ads also feature Manchester Detective Nick Willard, lead investigator in the case and vice president of the Manchester Association of Police Supervisors, which has endorsed Ayotte.
moving companies ottawa
halifax moving