|
|||
 |
|
||
|
31.10.2006 - 12:27
Olin sunnuntaina käsittämättömässä konsertissa.
Tämä oli jälleen yksi esimerkki siitä kuinka toiveet kyllä toteutuvat,
mikäli vain elämää riittää. Muistan miten ensimmäisen kerran kuulin
gruusialaista kuorolaulua. Eräs tuttu oli käynyt Gruusiassa ja tuonut
sieltä haalistuneen vinyylilevyn. Vuosi oli ehkä 1990. Kun hän pisti
levyn soimaan, minusta tuntui kuin sydämeni olisi tullut ulos rinnasta.
Se oli yksinkertaisesti aivan sietämättömän kaunista. Äänitin levyn
kasetille ja sen jälkeen soitin sitä aamusta iltaan kunnes nauha
lopulta venyi muodottomaksi, ääni alkoi vonkua ja väreillä ja lopulta
soitinkin meni rikki, joten se siitä.
Vuodet kuluivat, mutta minä en voinut unohtaa niitä gruusialaisia lauluja. Aina joskus minä mainitsin asiasta jollekin, mutta kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan gruusialaisesta polyfonisesta kuorolauluperinteestä. Se tuntui tietyllä tavalla ahdistavalta. Olin saanut joskus kokea jotain sanoinkuvaamattoman ihmeellistä, eikä kukaan tiedä mistä minä puhun. Kukaan ei välitä. Ja sitten viime viikolla, aivan yllättäen, näin Tuomikirkon ilmoitustaululla pienen haalistuneen lapun: Enseble Tbilisi konsertoi sunnuntaina. En ollut uskoa silmiäni. Ensemble Tblisi. Tarkistin asian heti Tuomiokirkkoseurakunnan nettisivuilta, ei mainintaa kyseisestä konsertista. Kukaan ei tuntunut tietävän asiasta mitään. Päivää ennen konserttia oli lehdessä postimerkin kokoinen ilmoitus, jossa asiasta sentään mainittiin ja kulttuurisivutkin puffasi tapahtumaa, joten lopulta oli pakko uskoa, että kyllä se konsertti tosiaan aiottiin järjestää. Ostin jo sisään mennessäni pari cd-levyä koska pelkäsin että konsertin jälkeen ne kuitenkin ryövättäisiin käsistä. Kirkko oli täynnä, vaikka mainoskampanja oli ollut vaatimaton. Istuin etupenkissä, parin metrin päässä laulajista. Heti ensimmäisistä sävelistä alkoivat kyynelet valua silmistä ja suuni loksahti auki silkasta autuudesta. Onkohan sieluni koskaan ennen tullut niin suloisesti ja perusteellisesti hyväillyksi kuin tuossa konsertissa. Kotiin kävellessä mietin miten viehättävän ristiriitainen olento ihminen on. Ihmiset keksivät keskitysleirejä, kidutusvälineitä ja muuta sellaista hauskaa. Ja sitten tällaista musiikkia. Se on käsittämätöntä. Käsittämätöntä.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970  
Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Se, mutten, mikä on ihan uskomattoman ristiriitaista, on että ne julmuri-keskitysleiripäälliköt ja ihmiskokeiden tekijät, kansanmurhaajat ja muut hirmuvaltiaat voivat ihan samalla tavalla nauttia jostain musiikista ja liikuttua kyyneliin jostain taide-elämyksestä, kuin muutkin. Minusta siinä kohtaa on vaan joku ihmeellinen mutka aivoissa tai tunne-elämässä. Jos pystyy niin liikuttumaan ja eläytymään vaikkapa musiikkiin, niin miten ei sitten eläydy toisten ihmisten kärsimyksiin?
-minh-
On kyllä kaunista. Tuo Guruli Nana tuntui oikein puhdistavan sielua. Nauttisit varmaan myös ortodoksikirkon musiikista.
sahrami, kyllä tykkään ortodoksien musiikista myös Novospaskin luostarin kuorohan on jo vuosia kiertänyt ympäri Suomea. Kyproksella käydessä ostin sikäläistä kirkkomusiikkia muutaman levyllisen.
Minulla meni polvet hyytelöksi 70-luvulla niissä YYA-konserteissa: Pjatnitski ja Puna-armeijan kuoro ja mitä niitä oli. Myös ortodoksisista kuoroista. Väristyksiä ovat aiheuttaneet myös Arvo Pärtin teokset, esim. I am the true vine -cd:llä.
Olet satuttanut viime aikoina monta kertaa. Esim. Tajusin pinnallisuuteni ja Onko syytä ylpeyteen panivat ajattelemaan. Ja tietenkin se lehtipuhallin, paholaisen keksinnöistä viheliäisin. Nyt taisi lumi armahtaa meidät puhaltimelta.
Joo, Puna-armeijan kuoro värisytti ja oli niitä muitakin, ei yhtä maineikkaita ja joiden nimet ovat unohtuneet.