Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.12.2008 - 20:51

Tänään minulta riistettiin hammas. Hammaslääkäri oli ystävällinen ja selitti työvaiheet huolellisesti. Vartin verran hän piti käsiään suussani ja nitkutti leukaniveltä. Ajattelin edellisiä sukupolvia, jotka ovat saaneet kestää tällaiset toimenpiteet ilman turrutusta. Poiston jälkeen minua kohdeltiin kuin potilasta. Tunsinkin itseni potilaaksi. Päästä huippasi ja polvet olivat ylikypsää makaronia. Olo oli nöyryytetty, tajusin jälleen kuolevaisuuteni.

Muistan vielä ajat, kun isä nyppi irtoilevia maitohampaitani pelottavilla pihdeillä, joita hän piti vessan lääkekaapissa. Pihdit olivat perua sota-ajan lääkintämiestehtävistä. Heiluuko hammas, hän sanoi, katsotaanpa. Sitten ei auttanut muu kuin avata suu ja antaa hänen nypätä heiluva hammas pois.  Säilytin maitohampaitani kuparisessa pulleassa kupissa, jota pidettiin olohuoneen kellon päällä. Ehkä se oli entinen tuhkakuppi. Isällä oli tapana pestä hammasproteesejaan vessan lavuaarissa ja minä matkin häntä ja pesin hänen perässään omat irrotetut maitohampaani samalla menetelmällä. Se oli minusta jännittävää.

Mutta nyt minä en halunnut edes nähdä menetettyä hammastani.

Kummallista miten peruuttamatonta ajan kulku on, ainakin tässä todellisuudessa jonka valtaosa ihmisistä kokee jakavansa ainakin silloin kun ovat selvin päin. 

Elean kirjoitti 16.12.2008 - 21:53
Se on hurja tunne, kun on joutunut olemaan nitkuteltavana viisitoista minuuttia ja sitten kun hammas on lopulta saatu irti ja saa nousta, olo on todella hutera. Koin sen saman syksyllä. Yllättävän paljon se tasapainoa horjuttaa, että yksi hammas otetaan. Ovathan ne lujassa.
Se on totta, että tavallaan se muistuttaa kuolevaisuudesta - en kyllä tullut sitä silloin vielä ajatelleeksi.
latimeri kirjoitti 16.12.2008 - 21:58
Olen minäkin kokenut hammaslääkärin vaikka vielä kymmenen vuotta sitten ei hapaissa ollut yhtään reikää.
Mutta joku vuosi sitten poistettiin yksi hammas, eikä se ole mitään että hammas poistetaan, niitä poistetaan jo kaksi vitosiltakin - muuta kun tätä hammasta oli kiskomassa pois kaksi rotevaan naislääkäriä, eikä ne saaneet sitä irti ikenestä ja lähes tunnin ähellyksen jälkeen ne antoivat periksi ja ryhtyivät kirjoittamaan laskua, jota minä tunnottomalla suullani heti protestoin ja syöksyin ulos ja autoon ja ajoin helvetin kyytiä toiseen kaupunkiin, missä hammas samoilla puudutuksilla kiskaistiin juurineen ulos.
Että sellaista taitoa. taitoa
hirlii kirjoitti 16.12.2008 - 22:37

Kuule, ei hampaiden menetys tarkoita hampaattomuutta. Elä murehdi, multa kaivettiin jostain sieltä uumenista vielä eräs pikkuinen maitohammas nelikymppisenä, ja hammaslääkäri seisoi siinä vierellä ja sanoi: kato kuinka söpö. No, olihan se juu. Aika herkkä hetki.

Vaan on sitä eletty. Senkin jälkeen.
Kirsti kirjoitti 16.12.2008 - 23:38
Niinpä Elean. Sitä ihan oikeasti on aika huojuva olo sellaisen jälkeen.

No taitoa se tosiaan vaatii Latimeri, hampaan poisto. Pelkäsin että minullekin kävisi noin kuin sinulle, koska lekuri oli vähän huolissaan etukäteen. Ja mietin samaa, että joutuisiko sitä sitten maksamaan, jos poisto ei onnistuisikaan, vaan edessä olisi uusi aika uudelle lekurille.

Hirlii, ajatella, pieni osa lapsisinua oli säilöttynä ikeneesi. Niin, jäihän mulle vielä noita hampaita, niin että kai se tästä. Vaan yksi vähemmän niitä nyt on, kyllä se riipaisee.
SusuPetal kirjoitti 17.12.2008 - 12:38
Kiitos, Kirsti, vinkistä Turkkarin suhteen. Laitoin mainonnan blogiini eli löyssin jutun netistä.
Hirlii kirjoitti 17.12.2008 - 13:07
Joo, se oli tosi pieni hammas, eikä sille ollut tilaa, koska hampaistoni suunnittelija oli tehnyt laskuvirheen laitellessaan aikoinaan osia minuun. Huonon laskutaidon lisäksi hammaskalustosuunnittelijani on ollut muutenkin kovin huolimaton tai sitten ei ollut ihan selvin päin leukakalustoani luodessaan. Oli laittanut yhden ylimääräinen hampaan, joka jouduttiin poistamaan ja samalla kertaa kaivettiin tuo pienen helmen kokoinen maitohammas pois. Yksi hammas jouduttiin kiskomaan pois, kun känninen hammaskeiju tai kukalie, oli asettanut sen alunperin ihan väärinpäin.

Eikä näissä asioissa voi valmistevioista valmistajalle edes valittaa. Ennen vanhaan, jos oli hampaat nurinpäin tai muuten oudosti, ne vaan oli huonot eikä niitä juuri korjailtu, mutta tänäpäivänä sentään korjaillaan alunperin valuvikaisia paikkoja ja osia.

Hymyä ja Hyvää toipumista, toivottavasti ei jomota kamalasti.
Anna Amnell/Blogisisko kirjoitti 18.12.2008 - 13:26
Olisi voinut käydä pahemminkin. Hammaskipu joulun aikaan olisi ollut aika huono juttu.

Taidan olla kerettiläinen, kun pidän hammaslääkärillä olosta. Selitys lienee siinä, että pyydän aina puudutuksen. Rentoudun niin täysin, että olen tainnut joskus torkahtaakin siihen "muovisohvaan".

Viime aikoina olen pyytänyt poistattamaan vanhimmat paikat ja laitattamaan uudet tilalle, sillä vanhojen alla muhii monesti ongelmia, jotka eivät näy edes röntgenkuvissa.

Tiedoksi: Sivupalkin Blogisisko-linkkisi vie uuteen kotisivublogiini, jolle otin vanhan Blogisisko 1:n osoitteen, kun yhdistin kaikki Blogisisko-blogit. Niin voi tehdä nykyään aika helposti Bloggerissa.
Kirsti kirjoitti 18.12.2008 - 20:06
Joo Hirlii, omalla kohdalla tiedän monta asiaa josta voisin tehdä valmistajalla valituksen, vaan kun ei voi, niin ei voi.


Blogisisko, minulla tuo linkkilista odottaa aikaa parempaa. Haaveena on tehdä kunnon kotisivut ja niiden yhteydessä voisi häiriöklinikka jatkaa. Tämä blogi on retuperällä ja pysyykin toistaiseksi.

Ihmisiä jotka nukahtelevat hammaslääkärin tuoliin en voi käsittää vaikka olisi kuinka puudutettu.
Billig True Religion kirjoitti 04.08.2010 - 12:08
Billig True Religion
Office 2010 kirjoitti 10.02.2011 - 02:10
Microsoft Office is so great!
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
last minute reizen  kirjoitti 19.07.2011 - 12:25
Saw your Blog bookmarked on Reddit.I really enjoy your blog and marketing tactic. Investigate out my Farmville Guidebook in the event you get a moment.
oakley women sunglasses kirjoitti 27.07.2011 - 16:53
A knowledge, an improvement, an excellent write-up will make someone to boost the particular style, many thanks regarding revealing, I am going to cautiously see the merchandise to produce by themselves abundant! Oakley women sunglasses
chi hair straightener kirjoitti 29.07.2011 - 09:34
A good guide will make people more effective, thank youchi hair straightener
roll forming machine kirjoitti 29.07.2011 - 17:43
Manufactures roll forming machines in variety of configurations, as well as decoilers and cutoff equipment. Units can be customized to requirements.roll forming machines,
roll forming machine,
cheaptomsshoes kirjoitti 03.02.2012 - 05:21

2. Buy one pair of toms shoes online, then one pair will be sent for people who are in need for free. The toms glitters shoes are available now. The toms shoes sale offer you best price.
hollister uk kirjoitti 18.05.2012 - 10:19
You the beautiful female people, you know what bag to highlight your charm? Don't hesitate, please choose longchamp bags. Do you know how many people longchamp this brand and crazy. Each has the grade of woman, wouldn't miss it. And, longchamp Le pliage is particularly popular
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Sivut
Lisätietoja
laskuri

>
Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta