|
|
|||
|
09.12.2008 - 18:17
![]() Meille on tullut vähän perinteeksi, että itsenäisyyspäivän aikoihin halikkolainen isäntä tuo meille puita. Nyt niitä tuli kahdeksan kuution kasa. ![]() ![]() Tunnin ahkeroinnin jälkeen kasa oli jo näin pieni. ![]() Ja tuntia myöhemmin se oli huvennut entisestään. ![]() Tässä on tilanne kolme tuntia kestäneen ahkeroinnin jälkeen. Mutta en minä tästä kyllä ihan heti taaskaan toivu. Parit salmiakkikossutömpsyt on jo pitänyt ottaa, ja yhä vaan kolottaa. Taas kelpaa lämmittää muureja, ainakin niin kauan kuin puiden polttaminen kielletään.
|
Kirjoittaja
Totuus on tuolla ulkona
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 1970 Sivut
Lisätietoja
laskuri
> Kiitos
SusuPetalille sivupohjasta
|
||
Ja mulla on elämäni ensimmäinen tenniskyynärpää. Siis tenniskyynärpää! Mää en ikinä tiennyt, että KOKO KÄSIVARSI voi olla näin kipeä.
Enkä pinonnut klapeja. Enkä heitelly mittään. Mää vaan uin ja kiipeilin jotain lohkarerinnettä pari kolme viikkoa.
Mun klapiurakkani on sitten tavanomaisesti vasta keväällä.
Hyviä kuvia klapeista, Kirsti.
Liisa, keväällähän sen urakan pitäisikin olla joo, mutta täällä kaupungissa on niin vieraannuttu luonnon kiertokulusta.
Tuima, ei ne jumissa ole, mutta kipeät kyllä.
No 21 kuutiota halkoja on jo aikamoinen tinki Iisi. Rahan arvo siinä varmaan tulee mitattua.
Office 2010 –save your time and save your money.
The invention of Microsoft Office 2010 is a big change of the world.
Office 2007 is so powerful.
Microsoft Office 2007 is my love!
Office 2010 key is for you now!
Office 2010 download is available now!
Microsoft outlook 2010 is convenient!
Outlook 2010 is powerfull.
roll forming machine,
2. Buy one pair of toms shoes online, then one pair will be sent for people who are in need for free. The toms glitters shoes are available now. The toms shoes sale offer you best price.